palvelut

myytävä kalusto

yhteystiedot

yritys

international

ALLA YRITYKSESTÄMME JA PALVELUISTAMME TARKEMMIN.

YRITYSINFO

Wennström Machinery Oyn juuret ulottuvat jo kolmen sukupolven päähän 60-luvulle. Maatalouden ohella harjoitettiin koneurakointia jo monimuotoisesti.

Virallisesti WMOY perustettiin 1998, jolloin lähialueen koneurakoinnin lisäksi  kiinteäksi osaksi liiketoimintaa tuli metsäkoneiden myynti ja välitystoiminta.

 

WMOY on erityisesti konemyynnissä erikoistunut metsäkoneisiin ja niiden varusteisiin ja huoltoon.  Koneita myydään ja välitetään asiakkaille joko suoraan WMOYn kautta tai erinomaisten yhteistyökumppaneidemme kautta Keski-Eurooppaan, Venäjälle, sekä Pohjoismaihin.

PALVELUT

WMOY palvelut ovat koneurakoinnissa lähinnä metsäkone-urakointia, vesakonraivausta sekä maanrakennusta. Nykyaikainen ja tehokas kalusto sekä kokeneet kuljettajat takaavat sujuvan työsuoritteen. Uutena palveluna WMOY tuottaa piharakentamista kevyellä Avant-kuormaajalla sekä tarvittavilla piharakentamisen lisävarusteilla.

 

Konemyynnissä olemme erikoistuneet metsäkoneisiin, niiden varusteluun ja huoltoon.  Teknisen huollon lisäksi tarvittaessa hiekkapuhallamme, maalaamme ja tarroitamme vanhan koneen, jolloin asiakas saa huolletun ja lähes uuden näköisen koneen kohtuu hintaan.

 

WMOY on konkari koneiden rahtijärjestelyissä pohjoismaista eurooppaan tai päinvastoin.

 

Soita ja kysy lisää palveluistamme

+358 40 9630047 / Jere

• METSÄKONEURAKOINTI

• MAANRAKENNUS

• PIHARAKENTAMINEN

• METSÄKONEIDEN MYYNTI

• RAHTIJÄRJESTELYT / KULJETUKSET

• VARUSTELU JA HUOLTOPALVELU

• HAKKUREIDEN HUOLLOT

MYYTÄVÄ KONEKALUSTO

Wennström Machinery Oy välittää ja myy käytettyjä harvesterita sekä ajokoneita. Yritys sijaitsee Keski-Pohjanmaalla,  Toholammilla.

 

Koneita myymme ja välitämme asiakkaillemme joko suoraan, tai erinomaisten yhteistyökumppaneidemme kautta Keski-Eurooppaan, Venäjälle, sekä Pohjoismaihin.

 

Yhteistyökumppaneitamme:

Ely

KLIKKAA JA KÄY KATSOMASSA >>

WMOY VAIHTOKONEET

PRESENT BY

YHTEYSTIEDOT

Wennström Machinery Oy

Hirvikoskentie 37

69410 SYKÄRÄINEN

 

+358 40 9630047

 / Wennström Jere

 

jere.wennstrom(a)wmoy.fi

 

Y-tunnus: 1482853-8

 

POHJOISMAAT:

+46 727 455 335  / Seppo Syri

EUROOPPA:

+49 171 223 3476   / Anssi Salo ( Saksa )

+49 172 891 4268  / Martin Kohler ( Saksa )

 

VIRO, VENÄJÄ , ITÄEUROOPPA:

+37 250 603 00  / Tarmo Karbo

 

YHTEYDENOTTOLOMAKE:

Submitting Form...

The server encountered an error.

Lomake lähetetty

Copyright WENNSTRÖM MACHINERY Oy

WENNSTRÖM MACHINERY Oy

+358 40 963 0047

 jere.wennstrom(at)wmoy.fi

www.wmoy.fi

YRITYS

PALVELUT

MYYTÄVÄ KALUSTO

YHTEYSTIEDOT

MEDIA